Mainoksesi tähän? Kysy lisää: info(at)plasticpalace.net
Vuokraa tämä tilaVuokraa tämä tila
Ainu-Pupun Syntymäpäiväkakku

Meidän perheessä pehmoleluillakin voi olla syntymäpäivä, ainakin niillä kaikkein rakkaimmilla

Liljakoriste hajosi, mutta kakun päälle sen sai aseteltua melkeinpä niin, että irronneita terälehtiä ei huomaa.

Tein noita liljoja itseasiassa useamman, koska ne olivat ystävän tyttären kastekakkuun. Lopulta vain yksi säilyi ehyenä ja kesti jopa postin "hellän" kuljetuksen!

Isänpäiväkakku

Välillä jotain erilaista. Yleensä mies toivoo aina sacherkakkua ja se onkin hyvää, mutta nyt halusin tehdä jotain muuta.

Päällä kermaa, säilykekirsikoita ja paahdetua kookosrouhetta

Pieni, nätti ja maukas kakku tuli tästä.

Ihanaa päivää kaikille isille!!!

Kevään 2010 Ylioppilaalle!

Tein aikaisemmin koristeet kahteen kakkuun. Koristeissa on ylioppilaslakki ja alusta, jossa turkooseja ruusuja maalattuna.

Kakut puolestaan ovat ihan perinteisiä kermakakkuja. Kerma on muutoin tasainen, myös sivuilta, mutta päällä reunoja kiertää tuollainen s-pursotus, joka onnistui nyt ensimmäistä kertaa miltei täydellisesti.

Ensimmäistä kertaa olen oikeasti ylpeä pursotusjäljestä. Onhan sitä toki harjoiteltukin.

Onnea Ylioppilaalle!

Kevään Kunniaksi

Kevät on juhlan aikaa. Kevät on monella tavalla uudistumisen ja valmistuisen aikaa. Kevät on tulevaisuuteen katsomisen aikaa.

Vapaat kädet, toiveena jollain tapaa liittää kakkuun kevät. Perussettiä muuten ja koristeet sokerimassaa.

Jotain valkovuokon/metsätähden risteytystä lähdin hakemaan. Mielessä kokoajan kuitenkin "Keep it simple"

Kevättä Kohti

Koska haluttiin kaksi erillistä kakkua, tein toisen kakun neliön muotoon ja toisen pyöreäksi. Lisäksi vaihdoin kerman värit, niin että kakut erosivat toisistaan, vaikka määränpää ja teema oli molemmilla sama

Koristeet sokerimassaa.

Sinua Muistaen ja Kaivaten

Se on kuin yhteinen sopimus

jota kunnioitetaan.

Kun vene lipuu hiljaa

eikä kukaan pane vastaan,

kun tiedetään:

lautturi on uupuneen puolella.

Helena Anhava, Lakastumisen aika, 2003

Olet kiertänyt loppuun aikasi, ja minusta osa kanssasi. Uusi aikajärjestys:

Jälkeen Sinun.

Anne Hänninen, Sekuntipilarit 1989

Myöhästynyttä Äitienpäivää!

Äitejähän pitäisi juhlia vaikka vuoden jokaisena päivänä! Siksi tämä muutama päivä Äitienpäivän jälkeen ajatuksella ja lämmöllä äidille tarjottu kakku.

Ihan pikkuruinen kahden kananmunan kakku. Sisällä mansikkaa, ja Pätkiksiä kermavaahdossa. Kostutus vedellä + vaniljasokerilla. Pursotukset vaaleanpunaiseksi värjättyä Flora Vispiä.

Testailin taas noita pursotuslahjoani, siis olemattomia kykyjäni pursottamiseen. Selkeää paranemista on tapahtunut, mutta tuskaa se on koko touhu.

Leivoskakkua Itse Emännälle

En ensin ajatellut tehdä kakkua ollenkaan. Sitten ajattelin tekeväni jotain ihan muuta, kuin mitä lopputulos on. Sen verran voin kertoa, että ensimmäinen versio hajosi vuokaansa täydellisesti ja tämän tekeleen pohja onkin sitten se hajonnut pohja tiukkaan juntattuna.

Suklaata suklaalla ja vähän kahvin ja rommin makua sekaan. Ja kun valita saa, niin aina niistä tuppaa tulemaan vaaleanpunaisia. Söpöt kakut vaan on niin IHANIA!

Sain mieheltä lahjaksi ison graniittilevyn, jonka voin siis jäähdyttää tai lämmittää tarpeen mukaan. Loistava työalusta marsipaanille, suklaalle jne. Lahja oli mitä ihanin yllätys ja en sellaista villeimmissä kuvitelmissanikaan uskonut koskaan saavani.

Sisältä kakku oli erittäin tiivis, suklaata, pähkinää ja toffeefudgea.

Kun Kakkuhammasta Kolotti

Joskus oikeasti voi kakkuhammasta kolottaa, tai olla muuten sellainen olo, että ei pala kakkua sitä ainakaan pahenna!

Kaikkea laitoin mitä kaapissa oli ja kun kahvikin oli jo valmista, niin en sitten jaksanut yhtään miettiä noita koristeluja ja tuli taas tällainen pikakakkujen pikakakku.

Ihan makoisaa tuli, vaikka kermavaahtokin oli jatkettu tuorejuustolla, kun ei olisi muuten riittänyt. Välissä loput mansikkahillot ja kostutuksenakin kylmät kahvit, eli varsinainen jämäpikakakku.

Pari Kakkua Pyhäkoulun Joulujuhlaan

Tein muutaman kakun Pyhäkoulun Joulujuhlaan.

Toiveita ei juurikaan ollut, mutta rajoituksia sikäli, että piti huomioida yleisimmät allergiat, eli ei pähkinää tai suklaata ja kermat jne. vähälaktoosisia. Välissä vaniljatuorejuustomousse ja mansikkahillo. Pintakermat Flora Vispiä, joka värjätty vaaleanvihreäksi.

Tuon ison levykakun lisäksi tein tällaisen pienemmän sydämen muotoisen kakun hätävaraksi, jos ihmiset oikein intoutuvat kakun syömiseen. Kaikkiaan kakuissa on yhteensä 15 kananmunaa.

Keltainen Omenakakku

Tämän kakun sisällä on itse tehtyä omenahilloa ja se on kostutettu itse tehdyllä omenamehulla. Mietin kauan, pitäisikö värjätä Flora Vispi vihreäksi, mutta keltainen sopii mielestäni suloisemmin suklaanruskean kanssa. Suklaakakkupohja ja välissä omenahillon lisäksi vaniljan makuista kermavaahtoa.

Tällä kakulla juhlistimme poikamme ristiäisten ensimmäistä vuosipäivää.

Ruusut pyörittelin tosi nopeasti jämämarsipaaneista. En vitsinyt niihin mitään kimalteita laittaa, vaikka yleensä niin teen. Ajattelin, että tällä kertaa ovat kauniita ihan siltään. Päällä lisäksi suklaarusinoita ja suklaaströsseleitä. Pursotus vaatii edelleen lisäopettelua, mutta nyt kun on muutama hyvä perustylla ja tyllaliitin, niin huomaa eron kyllä itsekin. Kakkuja vaan pitäisi saada tehdä enemmän, paljon enemmän.

Pikakakkua Ohikulkijoille

Äitini pistäytyi työkaverinsa kanssa kahvilla ihan vaan ohikulkumatkalla. Varoittivat tulostaan päivää ennen, niin minä tehdä sutaisin kakun.

Välissä on itsetehtyä rommikirsikkamoussea ja ananashilloa. Kostutus vaniljasokerilla maistetulla vedellä ja päällinen Flora Vispiä. Lisäksi marsipaaniruusuja ja pikkukukkia sokerimassasta ja nonparelleja.

Tein kakkupohjan leipävuokaan, joten siitä tuli pitkä ja kapea ja kakkua pystyi ottamaan helposti viipaleina.

Jääkaapin Tyhjennystalkoot

Kananmunat menossa vanhaksi, tuorejuusto ja kerma samoin. Ja pakastimessa vajaa pussi mustikoita. Koristeena olevat lehdet kaavittu kaapin perältä jostain koristeharjoituslaatikosta. Hyvää oli, vaikka ulkonäkö jokseenkin rujo, kun kermaa ei ollut tarpeeksi.

Kakkuja Juhlaväelle

Nämä kaksi kakkua sain tehdä oikeassa suurtalouskeittiössä. Oli mahtavaa työskennellä tilassa, jossa oli viileää ja suuret kylmiöt ja kaikki laitteet! Kakuista tuli melkoisen tyttömäiset, vaikka se ei ollut mitenkään alunperin ideana. Huomasin vaan unohtaneeni marsipaanit kotiin ja ainoa pastaväri, jonka tuolloin omistin, oli vaaleanpunainen.

Toisessa kakussa oli vaalea kakkupohja ja toinen oli suklainen kakkupohja. Täytteitä en enää muista.

Maistuivat kuitenkin juhlaväelle!

Esikoisen 3-vuotiskakku

Tämä on ensimmäinen kakku, jonka olen tehnyt kokonaan itse sen jälkeen, kun aloin selailemaan ihania leivontablogeja. Tein itse myös koristeet ja ne olivat ihan huvittavan pikkuruisia valtavan kakun päällä. Kakku on kuitenkin mielestäni hieno, vähän toispuoleinen ja pursotukset tehty jollain halpamarketin muovirempulalla, mutta kaikenkaikkiaan ihan nätti.

Tässä vielä kuva samasta kakusta, kun se on tekeytynyt täytteineen yön yli jääkaapissa.