
Vaalean kakkupohjan kätkee sisälleen tämä tumma suklaakuorrutus. Kakun välissä tuoreita kirsikoita paloina ja valkosuklaamoussea, jossa mausteena mansikkatomusokeria.
Halusin kakun olevan mahdollisimman mehukas ja marjaisa. Esikoinen keksi kirsikat. Loistoidea!
Koristelu jäi kovin yksinkertaiseksi, mutta toisaalta suklaakakku ei erityisemmin tarvi koristeita.
Miehen lempikakkua on Sacher. Ja minä teen sitä vaihtelevalla menestyksellä. Joskus onnistuu hienosti, joskus vähemmän hienosti.
Hyvää Syntymäpäivää Rakas!
Muuten ei niin hyvää ollutkaan, vaikka alkuun olinkin kovin innoissani. Kuivahkoa ja kovaa oli jo seuraavana päivänä. Vähän niin kuin tää elämäkin tuppaa olemaan tällaisella 30+ naisella. :)
Mutta kakkua siis oli minullakin kaikkien 30+ vuosien kunniaksi!
Esikoisen mielestä Suomelle täytyy tehdä kakku, koska Suomella on syntymäpäivä. No ei muuta kuin tekemään.
Voitele ja korppujauhota 1½ kakkuvuoka. Sulata margariini ja anna jäähtyä.
Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi jauhoseos taikinaan. Lisää margariini ja appelsiinimehu. Sekoita varovasti tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 175 asteessa uunin alatasolla noin 30-45 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista.
Leikkaa kakkupohja kahteen osaan. Kostuta ja täytä kakku ja koristele.
Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille ja ONNEA Suomi!
Pakko oli ottaa ja testata uudelleen. Tällä kertaa pienin modauksin. Korvasin maustamattoman soijajugurtin vaniljan makuisella ja käytin vain yhden ison, eli 500g purkin.
Pinnalle tein tuon hyytelön tällä kertaa vauvojen mangososeesta, koska se on niin hyvää ja ihanan väristä. Muuten menin tuon alkuperäisen ohjeen mukaan.
Koostumus oli paljon kiinteämpi tällä kertaa, eli sanoisin, että se yksi purkki soijajugurttia riittää loistavasti.
Ulkonäkö oli tällä kertaa aivan täydellinen, ei ainuttakaan koloa, painaumaa tai ilmakuplaa. Ja voi vietävä tämä on sitten HYVÄÄ!


Tämä kokeilu oli taas yksi epätoivoinen yritys löytää erilainen kakkupohja, joka maullaan syrjäyttäisi perussuklaakakkupohjan.
Hukkasin ohjeenkin jo jonnekin siivottuani työpöytäni, mutta hakusanalla "red velvet cake" löytyy kyllä useitakin ohjeita.
Karkit lisäsin hetken mielijohteesta ja pakko myöntää, että ne olivat kakun paras osa. Kakussa maistui nimittäin aivan liian vähän kaakaojauhe/suklaa ja aivan liikaa kananmuna. Lisäksi kakku olisi kaivannut jonkun kostukkeen ja mielikuvituksellisemman täytteen ja kuorrutteen.
Eniten varmaan kuitenkin ällötti punaisen elintarvikevärin määrä. Siis kakkuhan oli kauttaaltaan punainen nimensä mukaan, mutta ajatus värin määrästä kakussa ja siitä tosiasiasta, että sen funktio oli ainoastaan ulkonäköön liittyvä, puistatti sen verran, että yli puolikas kakkua päätyi biojäteastiaan.
Voisin kuitenkin kuvitella kokeilevani toisenkin kerran, mutta ilman punaista väriä ja varmaankin myös kostuttaisin kakun ja täyttäisin sen maistuvammilla täytteillä, mutta silloinhan tämä ei enää olisi red velvet cake.
Aineksia tähän metsästettiin suurella hartaudella kevään aikana ja täysin tuloksetta. Sitten kesälomareissulla Vaasassa löytyi viimein se puuttuva ainesosa, eli maustamaton Tofutti soijatuorejuusto.
Ohje on ihanasta Chocochilin blogista kutakuinkin suoraan kopioituna, paitsi että pinnalla on karpalomehusta tehty kiille.
Murenna keksit ja lisää joukkoon margariinisula ja soijamaito. Painele keksiseos mahdollisimman tasaiseksi irtopohjavuoan (ø 24 cm) pohjalle.
Pehmennä tuorejuusto haarukalla kulhossa. Lisää soijajogurtti ja sitruunan kuori ja mehu. Sihtaa joukkoon tomusokeri ja perunajauhot. Lisää lopuksi vanilja-aromi ja sekoita seos tasaiseksi.
Kaada täyte keksipohjan päälle. Paista kakkua ensin 175 asteessa 20 minuuttia, vähennä lämpö 150 asteeseen ja jatka paistamista vielä toiset 20 minuuttia. Annan kakun jäähtyä kunnolla ja valmista sitten tyrnikiille.
Keitä tyrnimehua ja agaria miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia, tai kunnes agar-agar on kunnolla liuennut nesteeseen. Anna jäähtyä ja kaada hiukan jähmettyneenä kakun päälle. Anna kakun vielä vetäytyä kylmässä kiilteineen muutama tunti tai yön yli.
Tämä oli oikeasti NIIN HERKKUA!!! Suorastaan täydellistä!


Suklaa on parasta parhautta ja kirsikat seuraavat vahvasti top vitosessa herkkujen osalta. Kahden hyvän yhdistämisessä menee harvoin vikaan.
Voitele ja korppujauhota kolmen litran kakkuvuoka. Laita kattilaan margariini, pikakahvijauhe, kookosmaito, suklaa ja sokeri. Kuumenna miedolla lämmöllä sekoitellen, kunnes suklaa ja sokeri ovat sulaneet ja seos on tasaista. Anna jäähtyä.
Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaakaojauhe, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat jauhojen joukkoon ja lisää pestyt ja kivettömät kirsikat. Sekoita joukkoon suklaa-rasvaseos. Sekoita varovasti tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 150-175 asteessa uunin alatasolla noin 1 h 45 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista.
Koristele halutessasi jäähtynyt kakku kermavaahdolla ja kirsikoilla. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä ja ehdottomasti jääkaappikylmänä.
Kakku tiivistyy melkeinpä suklaaksi. NAM!
Ohjeesta on pakko sanoa, että yhdistelin siihen sekalaisen määrän erilaisia ohjeita useista blogeista ihan kokeilumielessä.
Pirkkalehden Joulun erikoisnumerossa oli suklaakakun ohje, joka jäi heti mieleen niin vahvasti, että pitihän sitä päästä kokeilemaan. Kakun kanssa vaan kävi niin, että siinä vaiheessa kun jälkiruokapöytä juustoineen ja muine tykötarpeineen oli katettu, katsoin jääkaapissa olevaan kuorruttamatonta kakkua ja tajusin, mitä olin unohtanut.
No kiireesti kuorrute pintaan ja kakku nopeasti parvekkeen kautta pöytään, eikä kukaan huomannut mitään, vaikka koristelukin jäi coctailkirsikoiden tasolle.
Voitele ja korppujauhota kolmen litran kakkuvuoka. Paloittele suklaa kattilaan. Lisää rasva ja sulata miedolla lämmöllä rauhallisesti sekoittaen. Siirrä kattila pois levyltä.
Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon suklaa-rasvaseos. Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Siivilöi jauhoseos taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi taikinaksi.
Kaada taikina vuokaan ja kypsennä 175 asteessa uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista.
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Soseuta valutetut aprikoosit, tai käytä valmista aprikoosihilloa. Sulata suklaa miedolla lämmöllä kattilassa ja anna sitten jäähtyä hieman. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon sulatettu suklaa varovasti sekoittaen.
Kostuta ja täytä kakku, peitä hyvin ja nosta jääkaappiin kostumaan mielellään yön yli.
Kuumenna kerma kattilassa höyryäväksi. Ota kattila levyltä ja paloittele suklaa joukkoon. Anna suklaan sulaa ja sekoita tasaiseksi. Levitä kuorrutus ja koristele.
Tai ei ainakaan näin rujo. Kaikki meni jotenkin pieleen tässä kakussa ja meinasin jo itkeä tirauttaa, kun haaveideni kaunis kakku muuttui tällaiseksi.
Sisällä hedelmäinen täyte, persikkamoussea ja mangoa. Päällä ei niin onnistunut suklaakuorrute ja ensimmäinen suklaasiirtokuvakokeilukin sitten piti tähän kakkuun tehdä, olisi pitänyt harjoitella ehkä ensin.
Mies on pyydellyt Sacherkakkua jo useamman vuoden ajan, mutta en ole sitä aikaisemmin uskaltautunut tekemään. Nyt rohkaisin mieleni epäonnistumisen uhallakin ja kokeilin tehdä kyseisen herkun helppotajuisella Myllyn Parhaan ohjeella. Muokkasin ohjetta hieman ja lisäsin aprikoosimarmeladin lisäksi kakun väliin valkosuklaa/mascarponemoussea.
Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen vaahdon joukkoon koko ajan samalla sekoittaen. Lisää vaahdon joukkoon myös sulatettu suklaa. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää massaan. Vaahdota valkuaiset kovahkoksi vaahdoksi ja lisää massan joukkoon käsin sekoittaen.
Paista kakkupohjaa 170-asteisen uunin alatasolla noin 45-50 minuuttia.
Anna pohjan jäähtyä. Halkaise kakku kolmeen osaan ja täytä välit aprikoositäytteellä. Lisäsin väleihin siis myös tuon valkosuklaa/mascarponemoussen, koska se on mielettömän hyvää ja paistoin kakun epähuomiossa liian isossa vuoassa, joten se ei kohonnut kovin korkeaksi.
Valmista kuorrutus kiehauttamalla kermaa kattilassa niin, että se vaahtoaa ja kaada kuuma kerma paloitellun suklaan päälle. Sekoita kuorrutus hiljalleen tasaiseksi massaksi. Anna kuorrutteen jäähtyä hieman ja kaada kuorrutus sen jälkeen ritilällä olevan kakun päälle.
Kakku jäi vähän rujoksi tuolta alareunastaan, mutta en uskaltanut mennä sitä millään sörkkimään, kun ensimmäistä kertaa elämässäni tekemäni suklaakuorrute levisi niin kauniisti kakun päälle. Hämmästelin itsekin miten se niin tasaisesti asettui. Samaisesta syystä päätin myös olla töhöttämättä kakun pintaan yhtään mitään, sillä olisin takuulla pilannut kauniin ulkonäön heti. No, joskus vähemmän on enemmän ja tämä kakku on jo syöty kokonaan, tosin syöjiäkin oli kymmenkunta.
Tällaisen viimehetken sävellyksen tein vielä muutenkin käsistä ryöstäytyneeseen tarjoiluuni.
Sekoita keksinmurut, pähkinärouhe ja margariini keskenään ja painele massa tiiviisti noin 20 cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan. Saat siirrettyä kakun vielä helpommin tarjoiluastialle, jos laitat irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperin. Laita pohja jääkaappiin ja valmista päällinen.
Kaada kerma kattilaan ja kiehauta kokoajan hämentäen, jotta kerma ei pala pohjaan. Anna jäähtyä hieman ja lisää sitten valkosuklaa paloina kerman joukkoon. Hämmennä, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Nosta pois liedeltä ja anna jäähtyä kokoajan hämmentäen. Sekoita rahka ja rommi joukkoon ja kumoa sitten seos kakkupohjalle.
Nosta kakku pakastimeen ja anna hyytyä kunnolla ainakin parin tunnin ajan. Irroita kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluastialle. Säilytä kakkua kylmässä.
Voit koristella kakun vaikka suklaakiehkuroilla tai marsipaanikukilla ja hunnuttaa halutessasi kaakaojauheella.


Tämä ohje on Rosemary Moonin kirjasta Kahvi - Herkullisia ja Virkistäviä Jälkiruokia ja Juomia. Näytti taivaallisen hyvältä kuvissa ja ohjekin oli ymmärrettävä, joskin sekava ja osaa aineista ei ohjeen mukaan lisätty taikinaan ollenkaan. Piti sitten vähän säveltää ja soveltaa ja pohja jäi niin matalaksi, että pakostakin mietin, olisiko pitänyt lisätä leivinjauhetta.
Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sen tulisi olla niin sakeaa, että vaahdon pintaan jää selkeä kohouma, kun nostaa vatkainta.
Lisää jauhot siivilän läpi kolmessa osassa kevyesti käännellen. Lisää kahvi ja voisula ja käänele nekin varovasti taikinaan, niin että siitä tulee tasaista.
Kaada seos voideltuun ja jauhotettuun halkaisijaltaan 20 cm vuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 40 min.
Vatka kuorrutukseen tarkoitettu voi vaahdoksi ja lisää sitten kahvi. Sekoita vatkaamalla tomusokeri erissä voin sekaan.
Leikkaa kakkupohja vaakasuorassa kahtia ja levitä osa kuorrutteesta alemmalle puoliskolle. Paina toinen puolisko kanneksi ja levitä kuorrutetta myös kannen päälle. Säästä vähän kuorrutetta ja pursota siitä kakun pinnalle ruusukkeita. Koristele lopuksi pähkinöillä. Itse lisäsin vielä vähän tummaa suklaata, oli ihan pakko saada sen kanssa tohottaa, vaikka ei olisi tarvinnut.
Ja sen kyllä huomaa! En ole koskaan ennen tehnyt kääretorttua. Eikä se rullaantunut kauniisti ja muutenkin se näytti lähinnä surkuhupaisalta. No, kokeillaan sitten ensimäistä kertaa ikinä peittää epäonnistuminen marsipaanilla. Ei ihan onnistunut sekään. Koristeet suhrasin kiireesti vartissa pinnalle ja sekin näkyy.