
Eli siis kananmunattomia piparkakkuja.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan taikinasta vaan jätetään se kananmuna pois.
Kiehauta kattilassa vesi, siirappi ja sokeri.
Kuutioi margariini kulhoon ja lisää piparkakkumauste.
Kaada margariinin ja mausteiden päälle siirappiseos. Sekoita sitten tasaiseksi ja anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Sekoita keskenään jauhot ja sooda ja kaada sitten jauhoseos jäähtyneeseen siirappiseokseen. Sekoita tukevalla kauhalla. Peitä taikina ja anna sen levätä 1-2 vuorokautta jääkaapissa.
Paista 225 asteisessa uunissa pipareiden paksuudesta ja koosta riippuen 5-7 min.


Tein taas murokeksejä Sitruunamarengin ihanalla murokeksiohjeella!
Päällä sokerikuorrutetta, eli tomusokeria ja vettä ja elintarvikevärejä. Lisäksi osassa nonparelleja.
Vatkaa tomusokeri ja huoneenlämpöinen margariini, elintarvikeväri ja esanssi kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää sitten jauhoseos vaahtoon.
Pyörittele taikina pötköksi, leikkaa paloiksi ja muotoile haluamaasi muotoon.
Paista 175 asteessa uunin keskiosassa noin 15 minuuttia.


Tällä ohjeella saat 40 kpl pikkuleipiä. Ohje IMP Nordicin kortista.
Jauha pähkinät hienoksi (voit toki ostaa jo valmiiksi jauhettuna, niin säästyy aikaa). Huolehdi, että jauheeseen ei jää isoja palasia, sillä taikinan koostumus kärsii.
Sekoita pähkinäjauhe, vehnäjauhot, perunajauho, sokeri ja pikakahvijauhe keskenään. Lisää pieneksi pilkottu pehmeä margariini ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
Pyörittele taikinasta n. 40 pientä palloa. Paina jokaisen pallon keskelle pähkinä.
Paista keksejä uunin keskiosassa noin 12 minuuttia 175 asteen lämmössä. Anna keksien jäähtyä hieman ja nosta sitten ritilälle jäähtymään kokonaan.




Tällä ohjeella saat 25 kpl pikkuleipiä.
Vaahdota kuohkeaksi margariini, sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Muotoile taikinasta 50 kpl pieniä, noin peukalonpään kokoisia palloja. Nosta pallot leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Jätä vähän leviämistilaa.
Paista palloja uunin keskitasolla 175°C noin 8-10 min. Ota uunista ja anna jäähtyä.
Vatkaa margariini ja tomusokeri keskenään ja lisää sulatettu, vähän jäähtynyt suklaa ja vatkaa seos tasaiseksi. Lusikoi seos pursotinpussiin ja pursota isolla tyllalla 25 pikkuleivälle. Nosta loput pikkuleivät täytteen päälle kanneksi ja paina kevyesti yhteen. Jos käytät maidotonta tummaa suklaata, keksit ovat vegaanisia.


Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää kananmunat ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää lopuksi taikinaan mantelirouhe ja kookoshiutaleet.
Tee taikinasta halkaisijaltaan n. 3-4 cm pötköjä. Kelmuta pötköt ja laita hetkeksi pakastimeen kovettumaan. Leikkaa ohuiksi siivuiksi ja paina vähän, tai pyöritä siivut palloiksi ja litistä.
Paista 200°C uunin keskitasolla noin 8-10 min.
Ohje on valitettavasti hukkateillä. Lisään sen heti kun löytyy.
Näihinkin ihanuuksiin löysin ohjeen Mansikkamäen Ebeltä. Todella herkullisia olivat ja hävisivät parempiin suihin niin nopeasti, että en ehtinyt kunnon kuvia ottamaan!
Nämä keksit on tehty Sitruunamarengin ihanalla murokeksiohjeella!
Päällä sokerikuorrutetta, eli tomusokeria ja vettä ja elintarvikevärejä. Lisäksi osassa nonparelleja ja karkkeja.
Nämä keksit on tehty Mansikkamäen Eben ohjeella. Eivät tosin nämä ole yhtä kauniita kuin esikuvansa, olisikohan tomusokeri ollut liian vanhaa?
Päällä näissäkin sokerikuorrutetta, kun ei sitä raakaa kananmunan valkuaista tee oikein mieli syödä keksien päällä.