Mainoksesi tähän? Kysy lisää: info(at)plasticpalace.net
Vuokraa tämä tilaVuokraa tämä tila
Suklaamuffinit Eläinhahmoilla

Esikoisen kaverisynttäreille en tehnyt kakkua ollenkaan. Lapsia ei niin montaa ollut ja tarjottavaa oli monta sorttia. Päätin tehdä suklaamuffineita suklaakuorrutuksella ja sankarin toivoman eläinteeman mukaisesti tein marsipaanista eläinhahmoja. Yön pikkutunteina en oikeasti keksinyt kahtatoista eläintä! :D

Siispä osassa oli päällä ruusuja ja yhteen taisi tulla jopa nonparelleja. Tällaiset projektit pitäisi varmaan suunnitella ensin, eikä vaan alkaa tekemään.

Erityisesti norsusta tuli minun mielestäni sympaattinen.

Tässä vielä pelkät eläinhahmot, tai ainakin osa niistä.

Lapset innostuivat näistä todella ja lopulta taisi jäädä vain yksi syömättä.

Sachermuffinit

Näiden muffineiden taikina on muuten perusmuffinitaikinaa, mutta lisäsin taikinaan kuohukermaa ja sacherkakun kuorrutetta (eli tummaa suklaata ja kuohukermaa), joita jäi yli, kun tein miehelle syntymäpäiväkakun.

Koostumus oli todella höttöinen ja kuohkea.

Suussa sulavia suorastaan!

Halloweenmuffineja

Ostin kivan muffinitelineen, joka vetää huikeat 36kpl normaalikokoisia muffineja. Pakkohan se oli täyttää ihan vain omaksi ja muiden iloksi.

Parasta Halloweenissa on se, että koristelu saa olla jopa vähän ällöä.

Telineessä on minttusuklaamuffineja ja pähkinäisiä muffineja. Minttusuklaamuffineissa taikinassa on maitorahkaa ja pähkinäisissä kermaviiliä. Muuten taikinat ovat perusmuffinitaikinoita.

Muutama olento ulkoavaruudesta livahti joukkoon.

Suklaiset Muffinit Dumle-sydämellä

Tosin se dumle sydän oli kaikissa laskeutunut paperikupin pohjalle, mutta maku oli oikein hyvä.

Perusmuffinitaikinaa, jossa siis kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja kananmunat ja sokeri vatkataan vaahdoksi ja sitten lisäillään munavaahtoon jauhoseosta ja maitoa ja margariinia. Helppoa ja nopeaa ja ennen kaikkea HYVÄÄ!

Näiden muffinien räikeän vihreä kuorrutus oli oikeastaan kuopuksen synttäreiden viimeisten vieraiden kunniaksi samalla teemalla, kuin Mikki Hiiri-kakkukin oli. Ja itse pidän varsinkin näissä lasten juhlien tarjoiluissa iloisista ja voimakkaista väreistä.

Kookosmuffinit Raparperisydämellä

Perusmuffinitaikinaa, jossa mausteena kookosta. Lisäksi laitoin itse tekemääni raparperihilloa sydämeksi.

Suklaamuffineita Kolmella Suklaalla

Näissä suklaistakin suklaisemmissa muffineissa on suklaata monessa muodossa. Taikina on muuten ihan perustaikinaa, jossa kaakaojauhetta. Lisäksi tummaa persikkasuklaata rouheena ja keskellä iso pala Ahaa-patukan suklaata. Päällä vielä suklaakuorrutus, jossa tummaa persikkasuklaata ja maapähkinävoita.

Niin ja päällähän on sitten vielä suklaarakeita.

Vegaanit Porkkanamuffinit

Taas kerran ohje löytyy kirjasta Vegan Cupcakes Take Over The World.

Taikina
  • 2/3 cup vehnäjauhoja
  • 3/4 tl soodaa
  • 1/4 tl leivinjauhetta
  • 1/4 tl suolaa
  • 1/4 tl jauhettua kanelia
  • 1/4 tl jauhettua inkivääriä
  • 2/3 cup sokeria
  • 1/3 cup öljyä
  • 1/3 cup soija jugurttia (maustamatonta, tai vaniljaa)
  • 1 tl vaniljaesanssia
  • 1 cup porkkanaa hienona raasteena
  • 1/4 cup saksanpähkinää rouheena (laitoin itse hasselpähjinää)
  • 1/4 cup rusinoita (jätin pois)

Sekoita sokeri, jugurtti, öljy ja vaniljaesanssi keskenään. Sekoita kuivat aineet eri astiassa ja siivilöi sitten kuivat aineet märkien sekaan ja sekoita kunnes seos on tasaista.

Lisää porkkanaraaste ja pähkinät, sekä rusinat. Sekoita varovasti tasaiseksi massaksi.

Nostele taikina muffinivuokiin ja paista 175 asteisessauunissa 25-30 minuuttia. Kokeile kypsyys hammastikulla paitoajan loppupuolella.

Anna jäähtyä 5 min ja kumoa sitten ritilälle ja jäähdytä kokonaan.

Koristelin muffinit pelkällä tomusokerilla, kun en jaksanut alkaa tällä kertaa hifistelemään.

Vegaanit Maapähkinämuffinit Marsipaanikuorrutteella

Muffinssien ohje on kirjasta Vegan Cupcakes Take Over The World, joka on yksi parhaimmista hankinnoistani. Minkäs sille voi, kun on sokerista riippuvainen.

Taikina
  • 3/4 cup soijamaitoa
  • 2 tl omenaviinietikkaa
  • ½ cup sileää maapähkinävoita
  • 1/3 cup öljyä
  • 2/3 cup sokeria
  • 2 rkl tummaa siirappia
  • 1 tl vaniljaesanssia
  • 2 tl pellavansiemeniä (jätin pois, kun ei ollut kaapissa)
  • 1 cup + 2 rkl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ½ tl ruokasoodaa
  • ripaus suolaa

Lisää omenaviinietikka soijamaitoon ja sekoita. Anna sitten seoksen piimiä. Kannattaa ostaa rasvaista soijamaitoa.

Vatkaa tasaiseksi seokseksi suuressa kulhossa maapähkinävoi, öljy, sokeri, siirappi ja vaniljaesanssiLisää seokseen sokeri, öljy ja vaniljaesanssi (sekä ne pellavansiemenet, jos niitä käytät). Lisää soijamaito ja sekoita.

Sekoita kuivat aineet keskenään hyvin ja yhdistä sitten kuivat aineet siivilöiden taikinaan, mutta älä vatkaa.

Nostele taikina muffinivuokiin ja paista 175 asteisessa uunissa alatasolla 20-25 minuuttia.

Anna jäähtyä 5 min ja kumoa sitten ritilälle ja jäähdytä kokonaan.

Koristelin muffinit marsipaanista leikatuilla paloilla, joille tein vapun kunniaksi hauskoja ilmeitä.

Ja todellakin, näin meheviltä ja maukkailta nämä muffinit näyttivät sisältä. Ja ne maistuivat ihan superhyviltä!

Vegaanit Suklaamuffinit ja PAHA Moka

Olen tehnyt samalla ohjeella aikaisemminkin suklaamuffineita. Silloin en ollut täysin tyytyväinen tulokseen, koska en muistanut kuorruttaa mokomia ja vegaani kuorrute on kuitenkin niin keulimisen arvoinen juttu. :D

Tässä ensin ohje ja kaikki muu niin kuin sen olisi pitänyt mennä ja sitten loppuun selitys mokasta.

Taikina
  • 2½ dl soijamaitoa
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • vajaa 2 dl sokeria (käytin tummaa ruokosokeria ja tavallista sokeria)
  • vajaa desilitra öljyä
  • 1 tl vaniljaesanssia
  • 2½ dl vehnäjauhoja
  • vajaa desilitra kaakaojauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa

Lisää omenaviinietikka soijamaitoon ja sekoita. Anna sitten seoksen seistä hetken aikaa.

Lisää seokseen sokeri, öljy ja vaniljaesanssi ja vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi.

Sekoita kuivat aineet keskenään hyvin ja yhdistä sitten kuivat aineet siivilöiden taikinaan.

Nostele taikina muffinivuokiin ja paista 175 asteisessa uunissa alatasolla 18-20 minuuttia.

Anna jäähtyä 5 min ja kumoa sitten ritilälle ja jäähdytä kokonaan.

Kuorrutteen sekoitin pehmennetystä margariinista, sileästä maapähkinävoista, tummasta kaakaojauheesta, siirapista, tomusokerista, vaniljaesanssista ja soijamaidosta.

Onnellisena pursottelin jäähtyneiden muffineiden päälle kuorrutetta ja sitten kaivelin koristearsenaaleistani jotain sopivaa koristetta. Luin pakkauksesta tuoteselosteen. Koristelin ja otin kuvia ja siirsin kuvat koneelleni ja ehdin jopa keulia tekemilläni vegaanimuffineilla, kunnes...

Näkökenttään ilmestyi koristeiden tuoteseloste kuin tulikirjaimilla, ja siinä se oli. Minun piti mennä tarkistamaan viiveellä toimivan valokuvamuistini oikeellisuus. Ja kyllä vain, koristeet sisälsivät lisäainetta E120, Karmiini punainen väri, joka uutetaan kuivatusta Dactylopius Coccus Costa- hyöteisestä. Se sitä vegaaniudesta!

Tässä nuo kovan onnen muffinit, jotka epäveganoin, vaikka luin tuoteselosteen.

Nättejähän ne ovat, kuin siat pienenä, mutta mikä pointti on tehdä vegaani muffini ja vegaani kuorrute ja sitten epäveganoida se koristeilla? Kaavin koristeet kuorrutteineen pois ja tein uuden satsin kuorrutetta ja varmistin, ettei koristeissa ole eläinperäisiä raaka-aineita.

Uskokaa pois, minua sapetti suunnattomasti!

Vegaanit Salmiakkimuffinit

Ohje on sävelletty muista vegaanien muffineiden ohjeista.

Taikina
  • 1 cup soijamaitoa
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • 1 1/4 cup jauhoja
  • 2 rkl maissijauhoja, tai perunajauhoja
  • 3/4 tl leivinjauhetta
  • ½ ruokasoodaa
  • ½ cup margariinia pehmennettynä
  • sitruunan raastettu kuori
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • ½ cup salmiakkia
  • ripaus suolaa

Lisää omenaviinietikka soijamaitoon ja sekoita. Anna sitten seoksen seistä hetken aikaa.

Lisää seokseen sokeri, margariini ja sitruunan mehu ja vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi.

Sekoita kuivat aineet keskenään hyvin ja yhdistä sitten kuivat aineet siivilöiden taikinaan.

Lisää sitruunan kuori ja salmiakit sekoittamalla nopeasti taikinaan

Nostele taikina muffinivuokiin ja paista 175 asteisessa uunissa alatasolla 18-20 minuuttia.

Anna jäähtyä 5 min ja kumoa sitten ritilälle ja jäähdytä kokonaan.

Sekoitin päälle vielä puolikkaan sitruunan mehusta, 50 grammasta margariinia, 2 dl tomusokeria ja keltaisesta elintarvikeväristä kuorrutteen. Pinnalla salmiakkihippuja.

Ystävänpäivän Suklaapommit

"Jos me olisimme kaikki vähän lihavampia, olisimme kaikki vähän lähempänä toisiamme!"

Rehellisesti sanottuna nämä King size-muffinivuoalla paistetut supersuklaiset muffinit olivat niin mielettömän kokoisia, että neljästä aikuisesta vain yksi söi omansa kokonaan. Ja luultavasti sai suklaaöverit useammaksi kuukaudeksi.

Hedelmäiset Perusmuffinit

Ihan perusmuffinitaikinaohjeella nämäkin, nesteenä rasvaton maito ja omenamehu ja taikinaan lisäsin kookoshiutaleita ja kuivattuja hedelmiä.

Sitruunaiset Kookos/Lakritsamuffinit

Muffineja teki mieleni taas leipoa ja halusin kokeilla jotain vähän erikoisempaa. Yleensä tulee tehtyä suklaamuffineja ja ne ovatkin herkullisia, mutta vaihtelu virkistää. Siispä tartuin taas kerran Myllyn Paras Oy:n kotisivuilla olevaan kivanoloiseen ohjeeseen. Sen verran toki muokkasin taas ohjetta, että kerman korvasin kaurajuomalla ja lakun lisäksi mukaan sujahti kookoshiutaleita ja sitruunamehua korvaamaan puuttuvan appelsiinituoremehun. Kookos on niin mun juttu ja toisaalta, sitruuna ja lakritsi sopivat yhteen kuin nenä päähän.

Supersuklaiset Halloweenmuffinit

Sadepäivän askartelun tuloksena tein esikoisen kanssa koristeita Halloweenmuffineihin. Täytyy myöntää, että minä en ollut ihan yhtä innovatiivinen kuin tyttäreni ja pitäydyin tylsissä kurpitsoissa ja lepakoissa.

Taikina
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl sokeria
  • 2 dl ruokosokeria
  • ½-1 dl kaakaojauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 1-1½ dl hasselpähkinärouhetta
  • 3 kananmunaa
  • 250 g maitorahkaa
  • 1 dl kylmää vahvaa kahvia
  • 100 g tummaa suklaata sulatettuna
  • 150 g margariinia sulatettuna
  • karvasmanteliaromia tai -likööriä (voi jättää pois)
  • tummaa suklaata paloina
Kuorrute
  • Vaahdotettua Flora Vispiä
  • 2 tl vaniljasokeria/li>
  • vaniljakastikejauhetta
  • elintarvikeväriä

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään hyvin. Vatkaa sitten kananmunien rakenne rikki kulhossa ja lisää maitorahka ja sitten osissa kuivat aineet siivilän läpi ja välillä sulaa suklaata ja margariinia sekä kahvia. Sekoita tasaiseksi seokseksi.

Laita koko taikina isoon pursotuspussiin, leikkaa pussin pää auki ja pursota muffinivuokiin. Jos haluat korkeita muffineita, laita paperivuoat peltiseen, tai silikooniseen muffinivuokaan, tällöin paperivuoka ei pääse leviämään ja muffinit kohoavat ylöspäin.

Laita jokaisen muffinin keskelle pala suklaata. Paista sitten muffineja 200 asteisessa uunissa keskitasolla noin 20 minuuttia.

Valmista kuorrute. Vaahdota Flora Vispi ja lisää siihen tarvittaessa vaniljakastikejauhetta, jotta saat tarpeeksi paksua vaahtoa. Elintarvikevärin voi jättää pois, mutta itse värjäsin kuorrutteen pelkästään siksi, että oranssi kuorrute sopi paremmin Halloween-teemaan.

Suklaapalan ei tarvi peittyä kokonaan taikinaan, sillä muffini kohoaa uunissa melkoisesti.

Tässä muffinit ennen kuorrutetta.

Vegaanit Suklaamuffinit

Löysin tämän ohjeen useammastakin amerikkalaisesta vegaaniblogista ja alkuperäinen ohje on käsittääkseni kirjasta Vegan Cupcakes Take Over The World.

Taikina
  • 2½ dl soijamaitoa
  • 1 tl omenaviinietikkaa
  • vajaa 2 dl sokeria (käytin tummaa ruokosokeria ja tavallista sokeria)
  • vajaa desilitra öljyä
  • 1 tl vaniljaesanssia
  • 2½ dl vehnäjauhoja
  • vajaa desilitra kaakaojauhetta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa

Lisää omenaviinietikka soijamaitoon ja sekoita. Anna sitten seoksen seistä hetken aikaa. Etikka ja soijamaito reagoivat keskenään ja neste muuttuu kermamaiseksi.

Lisää seokseen sokeri, öljy ja vaniljaesanssi ja vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi.

Anna jäähtyä 5 min ja kumoa sitten ritilälle ja jäähdytä kokonaan.

Sekoita kuivat aineet keskenään hyvin ja yhdistä sitten kuivat aineet siivilöiden taikinaan.

Nostele taikina muffinivuokiin ja paista 175 asteisessa uunissa alatasolla 18-20 minuuttia.

Perusmuffinitaikina

Muffineita on helppo ja nopea tehdä. Ja vaihtoehtoa on rajattomasti! Hyvä perusohje löytyy esim. Myllyn Paras Oy:n kotisivuilta.

Kuorrutetut Suklaamuffinit
  • perusmuffinitaikina, johon lisätty kaakaojauhetta
  • ennen paistamista painettu suklaapala jokaisen muffinin keskelle
Kuorrute
  • 1 rasia maustamatonta tuorejuustoa (esim. Viola, joka ei sisällä liivatetta)
  • 1 dl esim. Flora Vispiä vatkattuna vaahdoksi
  • 1 dl tomusokeria
  • tilkka sitruunamehua tai vaniljaesanssia
  • elintarvikeväriä pakkauksen ohjeen mukaan
Koristeluun
  • Mitä tahansa makeisia

Sekoita maustamattoman tuorejuuston sekaan vaahdotettu Flora Vispi ja lisää tomusokeri siivilän läpi. Lisää sitruunamehu tai esanssi ja halutessasi elintarvikeväri ja sekoita seos tasaiseksi. Voit myös tehdä useamman erivärisen seoksen, jos haluat pursotuksista erivärisiä.

Nostele kuorrute pursotuspussiin, tai vahvaan pakastepussiin. Pursota tyllalla jäähtyneiden muffineiden päälle kuorrutetta ja koristele makeisilla, tai nonparelleilla.

Kuorrutetut Rusina/Karpalomuffinit

Päätin kokeilla kokonaan vegaania vaihtoehtoa kuorrutemuffineista.

1. kulho
  • ½ dl soijajauhoja
  • 3 dl sokeria
  • ½ dl vettä
2. kulho
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 dl kookoshiutaleita
  • 1½ dl öljyä
  • 2½ dl kookosmaitoa
  • 1 dl rusinoita
  • 1 dl kuivattuja karpaloita
Kuorrute
  • vaahtoutuvaa soijakermaa
  • punajuurilientä (5-15 tippaa)
  • tomusokeria
  • vaniljasokeria

Sekoita ensimmäisen kulhon aineet keskenään hyvin, niin että saat tasaisen seoksen.

Sekoita toisen kulhon aineet tasaiseksi seokseksi ja lisää sitten ensimmäisen kulhon seos toiseen kulhoon. Sekoita hyvin.

Kaada seos muffinivuokiin. Vuoat saavat olla melko täysiä. Paista 15 min 200 asteisessa uunissa keskitasolla.

Valmista kuorrute. Lisää kaikki aineet kerralla ja vatkaa voimakkaasti muutaman minuutin ajan. Soijakerma on koostumukseltaan kiinteä pala, joka sitten vatkataan kuohkeaksi vaahdoksi.