
Syyshäät ja koristeena juhlapaikalla syksyisiä lehtiä, omenoita ja muita ihania luontojuttuja. Koristeeksi kakkuun toivottiin siilipariskuntaa vaahteranlehdelle. Piti laittaa nämä kaksi pussaamaan, mutta tein liian isot jalat, enkä sitten saanut hahmoja enää taivuteltua nätisti.
Se vaahteranlehtikin kuului koristeeseen, itseasiassa kaksikin kappaletta, lisäksi pieniä kärpässieniä, pihlajanmarjoja ja muita lehtiä. Jätin lopulta kaikki osat irralleen ja sommittelun pitopalvelun huoleksi. Kakku oli kuitenkin kerroskakku, joten ajattelin, että he sitten voivat asetella osat niin, että jokaiselle kerrokselle tulee jotain.
Koska morsian on todella vaaleahiuksinen, minun oli pakko tehdä tyttösiilistä blondi, en voinut hillitä itseäni.
Harmittaa ihan älyttömästi, että otin nopeasti aamulla ennen lähtöä vain viitisen kuvaa, joista tämä on ainoa joka ei ole tärähtänyt!
Mutta vielä näin jälkikäteen: Onnea Mikko ja Heidi! Olkaa onnellisia ja rakastakaa toisianne!
Toinen koskaan tekemäni hääkakunkoriste. Kakunkin saan tehdä näille koristeille.
Tässä ensin hääpari. Tolla tyttösammakolla on tietenkin pinkit huulipunat.
Sitten on tällaiset pient tyttösammakot, jotka kuvaavat perheen lapsia. Tein kaikista vähän erinäköisiä, -kokoisia ja -värisiä, koska eivät oikeat pikkutytötkään ole samanlaisia keskenään.
Tämä on ensimmäinen hääkoriste, jonka olen koskaan tehnyt. Alkuperäinen idea oli paljon lennokkaampi ja mahtipontisempi ja uskaliaampi. Mutta näin ensimmäisellä kerralla eivät taidot riittäneet ihan niihin suunnitelmiin asti.
Koriste on sokerimassaa ja marsipaania. Lisäksi tomuväriä, pastaväriä ja nonparelleja.
Ensimmäiseksi hääkoristeeksi tämä onnistui minusta ihan hyvin.
Tässä on ensinnäkin ihan ensimmäinen marsipaanimaalaukseni. Eihän se nyt mikään ihmeellinen ole, mutta kun en ole ikinä ollut kovin sinut tuon pensselin kanssa ja musta maalaus valkoisella pohjalla oli vielä aika raaka pohja ensimmäiselle kerralle, ei paljon varaa virheisiin.
Ruusuja ja lehtiä tein lisäksi, eikä niiden lopullinen asettelu ole vielä selvillä edes omassa päässä. Katsotaan nyt sitten, miten onnistun saamaan nämä koristeet kakkuun.
Tässä tällainen asetteluharjoitus. Kokeilin, miten koristeen ilme muuttuu, kun siihen lisää, tai siitä vähentää osia. On oikeastaan aika hyvä, että koristeet ovat ainakin minulla useissa osissa, sillä se helpottaa sommittelua. Liimaan osat paikoilleen vasta, kun olen täysin tyytyväinen lopputulokseen.
Käytössä oleva liima on elintarvikeliimaa.