Mainoksesi tähän? Kysy lisää: info(at)plasticpalace.net
Vuokraa tämä tilaVuokraa tämä tila
Koristeita Kiitoskakkuun

Esikoisen ihanaakin ihanampi kerho tulee tiensä päähän 10.6. kun on viimeinen kesäkerhopäivä. Päätin tehdä kiitokseksi kakun ja olen jo muutamia viikkoja pyöritellyt päässäni ideaa koristeista.

Tein siis tytön ja pojan, kerholaisia luonnollisesti.

Nalleparin myös.

Tyttösen kasvot tarkemmin.

Ja pojan myös.

Kakku itsessään on vielä mysteeri, mutta aika pieni siitä tulee, koska tätejä on kolme.

Vuorotteluvapaa Kutsuu!

Tämä oli taas sellainen toimeksianto, että en sitten millään halunnut kieltäytyä, vaikka en olekaan aikaisemmin tehnyt aikuista ihmistä (tai sen irvikuvaa) marsipaanista.

Koriste on siis kakkuun, joka juhlistaa vuorotteluvapaalle lähtöä. Toiveena oli tumma/ristiverinen, isorintainen nainen, jolla olutpullo ja makkara. Toiveissa oli saada nainen rannalle, mutta tämä täti ei ehtinyt edes rannalle asti, kun sai jo avatun oluen ja makkaran käteensä.

Rintavarustusta tein sitten ihan reilusti, kun on sen verran pohojalaasia sukujuuria, että ison pitää olla isoa :D

Halusin tehdä pukuun pieniä yksityiskohtia, mutta ei se ollutkaan niin helppoa. Tuskailin pelkän hameenhelman kanssa varmaan tunnin.

Loppusilauksena toinen kenkä ja käsilaukku päätyivät tuonne jakkaran viereen.