
Tein tällaisen ison kukan lopusta valkoisesta sokerimassasta, jota en enää jaksanut alkaa säilyttämään. Sokerimassahan kuivuu aika nopeasti ja ainakin minulla on ongelmia saada ne kaikkein pienimmät palat säilytettyä niin, että eivät kuivaisi. Siksi pyörittelen ne ennemmin koristeiksi.
Joskus jää sellaisia ihan liian pieniä paloja marsipaania, että niitä viitsisi enää pakkailla ja säilöä. Sellaisista syntyivät sekä kärpässienet että possu. Ja muutama kukkakin, joita nyt ei tässä kuvassa näy.
Jos minulla olisi isommat kaapit ja PALJON enemmän kaappitilaa ylipäätään, tekisin varmaan varastoon enemmänkin koristeita.
Marsipaanin ja sokerimassan sekoituksesta tulee tosi mukava massa, jota on helppo työstää. Massa kuivuu nopeammin, kuin pelkkä marsipaani, mutta ei niin vauhdikkaasti kuin sokerimassa. Ainakin meikäläisen nakkisormiin tämä sekoitus on oikein loistava.
Tein kukkia ihan vaan huvikseni ja iltapuhteiksi ja kokeilin jotain erilaista. Lajikkeesta ei ole mitään käsitystä. Ei liene edes olemassa moista kukkaa.
Muutama ruusukin, tai ainakin nuppu. En edelleenkään oikein hanskaa tuota ruusujen tekoa.
Kokeilin myös punaisia ja keltapunaisia versioita. Mielestäni ovat oikein keväisen näköisiä.
Kokeilin taas pitkästä aikaa myös noita ei-syötäviä heteitä. En oikein koskaan ole saanut niitä laitettua siististi noihin kukkiin ja noissa mitä minulla on, tuntuu olevan liian lyhyt lanka, niin että ne jäävät hassusti tököttämään.
Aina kun on ylimääräisiä marsipaanin jämiä, jotka eivät päädy lasten suuhun tulee treenailtua esim. ruusujen tekoa. Kuulun selkeästi niihin ihmisiin, joille tämä ei ole helppoa!
Gerbera on tehty muotilla, ruusut ihan käsityönä. Gerberan keskusta ei ole sellainen, kuin se oikeasti pitäisi olla, enemmänkin päivänkakkaran keskusta, mutta sen kanssa täytyy nyt vaan elää!
Tässä joitakin yksinkertaisia kukkasia, jotka taisivat olla ihan ensimmäisiä yritelmiä marsipaanista. Tuossa keskellä näyttää olevan myös yksi ämpäri.
Tein tällaisia hupsuja koristeita, vailla mitään varsinaista aihetta.
Kokonaan marsipaania. Halkaisija noin 6 cm ja korkeutta 3,5 cm. Ämpärissä perunoita ja maassa yksi kaali ja parit porkkanat. Tämä on ensimmäisiä marsipaanikoristeitani.
Tässä muutama syksyinen omena poimittuna. Aika pikkuruisia omppuja tuli tehtyä!